sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Fodmap-ruokavalio ja mausteet


Olen pitkään pohtinut tämän postauksen koostamista, ja tässä se viimein tulee - miun maustekaappini sisältö ja muutamia yhteensopivia ruokavinkkejä!

Fodmappaaminen haastaa mausterintamalla, koska sipulit joutuu unohtamaan vähintäänkin eliminaatiovaiheen ajaksi. Arpaonni osui kohdalleni sikäli, etten siedä sipulia vielä kahden vuoden jälkeenkään.

Useat valmismaustesekotukset (kastikkeet, marinadit, kaikki) pursuavat sipulia ja valkosipulia, mutta yksi fodmapin parhaita opetuksia on ollut, että sipulien poistamisesta maustaminen vasta alkaa. Vanhat laiskat käytännöt ei tunnu miltään, kun on muutaman kerran onnistunut tekemään ruokaa, joka maistuu muultakin kuin sweet chili -kastikkeelta ja valkosipulilta. Myönnän, ikävä on molempia, kuten myös srirachaa, mutta makumaailma on silti vain laajentunut entisestä.

Ostan osan mausteista tavan marketeista, ja osan halvemmissa ja isommissa pakkauksissa etnokaupoista. Jos kylältäsi löytyy etnokauppa, käy tutustumassa valikoimiin! Joitain näistä mausteista saa vain etnokaupoista ja erikoisliikkeistä - ja toki nettikaupat on olemassa.

Suosittelen uusien mausteiden ja mausteisten ruokien kokeilemista uraantuneimmillekin jauhelihakastikkeen ja perunoiden ystäville . Uusiin makuihin tottuu muutamalla kokeilulla, ja kannattaa aloittaa simppelisti, vaikkapa suomalaistetuista ohjeista. Pinterest on varma ohjeiden lähde, ja lämpimästi suosittelen Jamie Oliverin reseptejä ja Yukiko Duken kirjaa Viisi aasialaista keittiötä - arkiruokaa Kiinasta, Koreasta, Japanista, Vietnamista ja Thaimaasta.


Aloitetaan muutamista vakiotuotteista ja jääkaapin sisällöstä. (Sori kehnoista kuvista. Meillä on pimeää.)


Maapähkinäöjy, valkosipuliöljy, savuaromi, mustapippuri, kalafondi, kanaliemijauhe, lihafondi, tomaattipyree. 

Kuvattujen öljyjen lisäksi minulta löytyy mm. Neidon näytepakkaukset chili-, mansikka- ja sipuliöljyä. Paahdettu sipuli ja chili kuuluvat ilmeisesti nykyään Neidon vakiovalikoimaan, ja voin lämpimästi suositella etenkin sipuliöljyä. Makuöljyt kannattaa lisätä vasta kypsään ruokaan, jotta aromi säilyy. (Koska fodmapit ovat vesiliukoisia, niitä ei pitäisi jäädä öljyyn. Suosittelen etenkin kotimaisia Virginoa ja Neitoa.)

Savuaromi on tuttu viimeistään joulun porkkalavillityksestä, mutta on ollut omassa käytössä pidempäänkin. (PS. porkkala oli hyvää, ja siinä ei ole turhia fodmapeja!) Mustapippuri puhuu puolestaan - kokeile mustapippuritofua, korvaa valkosipuli vs-öljyllä ja käytä kevätsipulista vain vihreät osat. Mutti-tomaattipyree on mainio lisä pataruokiin, keittoihin ja kastikkeisiin. Näissä Bongin fondeissa ja Reformin kanaliemijauheessa ei ole sipulia. (Reformin kasvisliemijauheessa taas ei ole sipulia, mutta purjoa kyllä. Ei ole aiheuttanut ongelmia toistaiseksi.)




Lisää jääkaapin sisältöä, vasemmalta: dashijauhepaketti (japanilainen ns. kalaliemi), soijakastike (tavallinen on low fodmap, ei tarvitse olla vehnätöntä, ja toim. huom. gluteenilla ei edelleenkään ole tekemistä fodmapin kanssa), osterikastike, makea soijakastike, tamarinditahna, riisiviinietikka, punaviinietikka, maustettu chilipunaviinietikka.

Viimeinen ei ole vakiovalikoimaani, mutta sain tämän joulun alla, ja uskoisin sen toimivan vaikkapa salaateissa. Kuvasta sen sijaan puuttuu vakkarini kalakastike, joka loppui juuri! Paljon aasialaisia sävyjä, jotka sopivat etenkin stir fry -tyylisiin ruokiin. Pannulle voi heittää aika lailla mitä vain, mitä jääkaapista löytyy, ja nuudelit tai riisi ja mausteet perään. 
Tofuun muuten saa helposti lisämakua prässäämällä sen kuivaksi ja maustamalla sen jälkeen soijakastikkeella.




Jatketaan aasialaisittain, mutta siirrytään enemmän Intian suuntaan.
Ylävasemmalta jauhettu korianterinsiemen, garam masala, kurkuma, kashmirichili, juustokumina eli jeera, kardemumma, muskottipähkinä, neilikka, jauhettu fenkolinsiemen, kokonainen juustokumina (cumin = juustokumina, vaikka se virheellisesti usein käännetään kuminaksi = caraway), Viro-kaupasta ostettu kuriositeetti nimellä korealainen salaattimaustesekoitus, ja sarviapilansiemen.

Pitkälti käytössä erilaisissa curry-tyyppisissä ruoissa, osa myös leivonnassa. Korealainen salaattisekoitus on täysi mysteeri minulle, mutta täytyy ottaa pian kokeiluun.
Esimerkkinä mausteita soveltavasta ohjeesta kokeiltu ja hyväksi todettu resepti voikanaan TÄÄLLÄ.




Perussettejä ja vähemmän perussettejä: paprikajauhe, vastikään ostettu aromiltaan sipulinen asafoetida eli hajupihka, inkivääri, sitruunaruoho, ceyloninkaneli, kassiakaneli, chiliä jauheena ja rouheena. 

Asafoetidan testaamista odotan mielenkiinnolla, koska sen pitäisi sopia sipulin korvaajaksi. Ceyloninkaneli on kalliimpi, miedompi ja vähemmän kumariininen vaihtoehto. Kanelit käyvät niin ruokiin kuin leivontaan, ja chiliä ilman en pärjää - kokeile broilerilasagnea kanelilla, chilillä ja garam masalalla!




Yrtit sopivat niin tuoreena kuin kuivattuna, ja tässä mukana muutakin vihreää: basilika, persilja, rosmariini, timjami, kaffirlimen lehti, laakerinlehti, karhunlaukka, ruohosipuli, oregano, tilli, korianterinlehti. 

Oregano on herkkua esimerkiksi moussakassa, karhunlaukka sopii sipuliseksi mausteeksi vaikkapa nopeaan nuudelikeittoon. Kaffirlimestä ja korianterista saa kaakkoisaasialaista makua.




Sekoituksia: ras el hanout, shichimi eli japanilainen seitsenmauste, kiinalainen viismauste.

Ras el hanout sisältää hyvin samantyylisiä makuja kuin intialaarini, mutta sopii pohjois-afrikkalaistyylisiin ruokiin. Seitsenmauste on kevyen kirpakantulinen, ja sopii esimerkiksi kalalle. Viismauste sopii rasvaiselle lihalle.




Ravintohiivahiutaleet, jotka käyvät vegaaniseksi parmesaanin korvikkeeksi, popcornin mausteeksi ja tuomaan umamia makua vaikkapa nopeaan kasvisnuudelikeittoon.

Lisäksi lähes aina valikoimissa, joskaan ei kuvattuna: sitruuna, lime, tuore inkivääri, tuore chili, seesaminsiemenet, misotahna! Miso ja seesami on aivan loistavaa muun muassa lohen kanssa, ja tuoreilla sitruksilla ja mausteilla saa ruokaan raikkautta.

1 kommentti:

  1. Kylläpä sinulla on hienot ja runsaat mausteet. Vaimoni (69-v) tekee itselleen ja vielä 2v sitten omassa pizzakioskissa "vatsaystävällisiä ruokia", vain 12 mausteella ruokia myyntiin. Hän on tiennyt jo 40 v mikä sopii, mikä ei, vasta 4 v sitten kuuli fodmap ruokavaliosta.

    VastaaPoista