keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Paistettu iisi sovellettu paratiisiriisi

Oisin ostanu tuoretta ananasta, jos oisin ostanu tuoretta ananasta, mutta en ostanu.


Olen täysin koukussa jasmiiniriisiin. Nyt se on sanottu ja voin edetä elämässä.
Paitsi että. Muita kovasti koukuttavia asioita ovat muun muassa korianteri, pähkinät, lime ja inkivääri, eli vahvat ja raikkaat kaakkoisaasialaiset maut. Luulin jo hetkellisesti fodmapin aloitettuani, että joudun jotenkin näiltä osin muuttamaan ruokailutottumuksiani, mutta etenkin itsetehtynä itäaasialaiset setit ovat mitä sopivinta syötävää.




Resepti on sovellettu versio tästä Wanderlust Kitchenin paistetusta paratiisiriisistä. Alkuperäisessä on tavallista sipulia ja cashew-pähkinöitä sekä rusinoita, joten säädin hieman ja myös lisäsin aineksia. Alkuperäisetkin ainekset voivat ainakin pieninä määrinä sopia joillekin, mutta yleensä käytän itselleni sopivia aineksia kotikokkailuissa.
Ja rusinat on sitä paitsi vähän inhoja.
Tyypillisesti paistettuun riisiin käytetään jäähtynyttä keitettyä riisiä, mutta jäähdytetyn riisin tärkkelys saattaa suututtaa vatsan, joten kokkailin (ihan ongelmitta) lämpimällä vastakeitetyllä riisillä.


Paistettu paratiisiriisi (yhdelle)

1 dl jasmiiniriisiä + 3 dl vettä

seesamiöljyä
pari lehteä lehtikaalia
yhden kevätsipulin varsi
2-3 ananasrengasta
kaksi kananmunaa
kuivattua tai tuoretta inkivääriä
kuivattua tai tuoretta korianteria
n. 1 tl soijakastiketta
n. 1 tl kalakastiketta
n. 1 tl riisiviinietikkaa
ripaus sokeria
kourallinen maapähkinöitä
limeä
(seesaminsiemeniä)


Lisää riisit kiehuvaan veteen ja annan porista miedolla lämmöllä.
Kun kiehumisen ääni kuuluu voimakkaampana eikä vettä enää näy,
ota kattila pois hellalta ja anna hautua kannen alla.
Näin riisi ei ehdi palaa ja takertua pohjaan, ja se myös säilyy melko kiinteänä.

Pilko kasvikset ja raasta inkivääri.
Paista lehtikaalia ja kevätsipulia seesamiöljyssä hetki.
Lisää raastettu inkivääri, hautunut riisi ja ananas ja paista hetki.
Riko kananmunien rakenne erillisessä kupissa ja sekoita nopeasti riisin joukkoon.
Mausta. Lisää kalakastiketta ja soijaa alkuun vain vähän ja maista.
(Toisen kastikkeista voi myös halutessaan jättää pois.)
Tarkkaile suolan määrää, etenkin jos käytät suolapähkinöitä.
Purista päälle limemehua ja koristele seesaminsiemenillä (ja tuoreella korianterilla).


Oikealla reunalla vapauteen pyrkivä strong independent kaalisuikale who don't need no paistettu riisi.

Tiedän varoitella suolasta, koska itse tein sen virheen, että lisäsin riisinkin joukkoon suolaa. Makea ananas jäi hieman suolan varjoon, mutta maku oli silti mainio. Oma versioni oli riittävän ruokaisa pääruoaksi, mutta hieman kevennettynä se voisi sopia vaikkapa valkoisen kalan kaveriksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti